Zinder
Zinder on Nigerin toiseksi suurin kaupunki.
Sen väkiluku oli vuoden 2001 väestönlaskennan
aikaan 170 575, ja nykyiset arviot liikkuvat noin 200 000 paikkeilla.
Kaupunki sijaitsee 861 kilometriä Niameystä itään ja 240
kilometriä Kanosta, Nigeriasta pohjoiseen.

Kartta - Zinder
Kartta
Maa (alue) - Niger
Nigerin lippu |
Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä arviolta 22-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.
Valuutta / Kieli
ISO | Kieli |
---|---|
HA | Hausan kieli (Hausa language) |
KR | Kanurin kieli (Kanuri language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |